RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kylmäpuron asemakaava-alueen tonttien hinnoittelu
TEKLTK 22.05.2024 § 22
Valmistelija Tekninen johtaja Vesa Kankkunen, vesa.kankkunen@juva.fi, puh. 0400 136 209
Päätösesitys Tekninen johtaja Vesa Kankkunen:
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi oheismateriaalina olevan Kylmäpuron tonttien hinnoittelun.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Kylmäpuron asemakaava on hyväksytty vuonna 2023. Kaavoitettujen tonttien hinnoittelua ei ole vahvistettu. Alueelle aiotaan rakentaa kunnallistekniikka ja katuja suunnitelmien mukaisesti ja hanke käynnistyy syksyn 2024 aikana. Kunnalle on tullut/tulee kuluja maanhankinnasta, kaavoittamisesta, suunnittelusta sekä infran rakentamisesta.
Kunnalla ja yksityisellä maanomistajalla on maankäyttösopimus, jossa on sovittu rakentamiskustannusten jakautumisesta. Lisäksi alueen kehittämiseen on haettu hankerahaa. Kunnan periaatteiden mukaisesti alueen hankintaan ja kehittämiseen käytetyn pääoman tulisi olla tonttien hinnoittelun perustana.
Tontteja voi myös vuokrata, mutta jokaisen kohdalla mahdollinen maanvuokrasopimus hyväksytetään kunnanhallituksella erikseen.
KHALL 27.05.2024 § 87
Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, p. 0400 121 261
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi oheismateriaalina olevan Kylmäpuron tonttien hinnoittelun.
Päätös Tekninen johtaja Vesa Kankkunen esitteli asiaa kokouksessa.
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
KVALT 17.06.2024 § 29
201/10.02.03/2021
Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261
Päätösesitys Kunnanhallitus:
Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Kylmäpuron tonttien hinnoittelun.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |