Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juvan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 27


5 Henkilöstökertomus 2024

 

 

Juvan kunnan henkilöstökertomus 2024

 

YHTMK 29.04.2025 § 5 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi, puh. 0400 136 202

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

 Yhteistyötoimikunta hyväksyy osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi osaltaan henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi.

 

Selostus Vuoden 2024 henkilöstökertomus sisältää Juvan kunnan henkilöstöä kuvaavia tunnuslukuja. Se kertoo myös Juvan kunnan tavasta hoitaa työantajavelvoitteita ja huolehtia henkilöstöstään. Vuoden 2024 tietojen ohessa kertomus sisältää myös aikaisempien vuosien vertailutietoja.

 

 Henkilöstömäärä vuoden 2024 lopussa oli 165 (vuonna 2023 167). Henkilöstöstä 84 (81) % oli naisia ja 16 (19) % miehiä. Vakituisessa työsuhteessa oli 133 (128) ja määräaikaisessa 32 (39) henkilöä. Määräaikaisten työsuhteiden osuus laski edellisestä vuodesta. Henkilöstön keski-ikä nousi aavistuksen edellisestä ollen 48,52 (48,4) vuot­ta. Sairauspoissaoloja oli vuonna 2024 keskimäärin 12,6 (10,8) kalenteripäivää per työntekijä. Sairauspoissaolojen määrä nousi vuodesta 2023.

 

 Henkilöstön rekrytoinnissa on käytetty Kuntarekry-järjestelmää. Ko­ko henkilöstölle on tehty vuotuinen koulutussuunnitelma. Opiskelijoille ja koululaisille on tarjottu työharjoittelupaikkoja. Henkilöstölle on tarjottu lakisääteistä velvoitetta laajempi työterveyshuolto. Henkilöstön omaehtoista hyvinvoinnista huolehtimista on tuettu kulttuuri- ja liikuntaedulla. Edusta poistettiin omavastuuosuus vuonna 2022 ja samalla se laajennettiin koskemaan hyvinvointipalveluja. Kunnassa otettiin käyttöön työsuhdepolkupyöräetuus vuonna 2024. Koko henkilöstölle järjestettiin edellisvuoden tapaan yhteinen jouluruokailu.

 

 Henkilöstökertomus on osa kunnan vuoden 2024 tilinpäätöskokonaisuutta.

 

 

KHALL 19.05.2025 § 105 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi, puh. 0400 136 202

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

 Kunnahallitus hyväksyy liitteen mukaisen henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Selostus Juvan kunnan henkilöstökertomus vuodelta 2024 on valmistunut. Yhteistyötoimikunta on käsitellyt sen kokouksessaan 29.4.2025.

 

 

KVALT 26.05.2025 § 27  

70/01.00.02/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 26

 

Päätösesitys Kunnanhallitus:

 Kunnanvaltuusto merkitsee Juvan kunnan henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 tiedokseen.

 

Päätös Keskustelun jälkeen kunnanvaltuusto merkitsi henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 tiedokseen.