RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.05.2025/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite 9.12.2024: Ilmastonmuutoksen sopeutumisen hankkeesta
KVALT 09.12.2024 § 58
Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinninen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261
Päätösesitys :
Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Selostus Valtuutettu Maria Kivelä esitti Juvan vihreiden valtuustoryhmän aloitteen Ilmastonmuutoksen sopeutumisen hankkeesta.
Valtuustoaloitteessa todetaan seuraavaa:
"Tämä vuosi on jälleen ollut maapallon mittaushistorian lämpimin. Maailmanlaajuisesti olemme jo ylittäneet puolentoista asteen kriittisen rajan. Ennakoimattomuus lisääntyy, ja varautumisen merkitys kasvaa.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Juvan kunta käynnistää - kunnan strategisen ilmasto-ohjelman mukaisesti - hankkeen, jossa kartoitetaan kuntaan ja kuntalaisiin kohdistuvat ilmastonmuutoksen riskit sekä laaditaan suunnitelma niihin sopeutumiseksi. Hanke voidaan totetuttaa yhteistyössä jonkin lähikunnan kanssa, ja sen olisi syytä sisältää myös konkreettisia varautumis- ja sopeutumistoimia. Samalla alettaisiin toteuttaa johdonmukaisesti kunnan ilmasto-ohjelemaa.
Ilmasto jatkaa lämpenemistään, vaikka kaikki hiilidioksidipäästöt lopetettaisiin nyt, ja sen seuraukset vaikuttavat meihin kaikkiin. Asiantuntijoiden mukaan meillä suurimmat ihmishenkiin kohdistuvat riskit ovat hellekuolleisuus ja eläinvälitteiset taudit. Kunnan tärkeimpiä toimialoja ja einvoimaa taas haittaavat lisääntyvät sään ääri-ilmiöt: pahenevat kuivuusjaksot, rankkasateet ja tulvat, talvimyrskyt roudan vähentyessä, vieraslajit sekä kasvitaudit ja tuholaiset.
Kunnan olisi syytä varautua näihin riskitekijöihin ja sopeutua muutokseen suunnitelmallisesti. Keinot voivat olla hyvinkin yksinkertaisia: Esimerkiksi kunnan kasvava ikääntyvä väestö on paahteelle erityisen altis, ja hellepäivinä kylänraitilla liikkuminen on senioreille jo nyt tukalaa. Juvantien latvuspeitteisyyttä on lisättävä, jotta lämpösaarekeilmiötä saataisiin hallittua, ja kävellen liikkuvat kuntalaiset pääsisivät tulevaisuudessa Hildurilta kampukselle saakka puiden viilentävässä varjossa. Kuntalaisten hyvinvoinnin lisäksi saataisiin kohennettua kirkonkylän viihtyisyyttä ja hulevesien hallintaa. Kaupunkivihreä tulisi nähdä osana kunnan kriittistä infrastruktuuria, ja sen lisääminen olisi linjassa Mikkelin seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteiden kanssa, joihin Juvan kunta on sitoutunut.
Kunta voi varautua monin keinoin omassa toiminnassaan, ja on myös hyvä ymmärtää, miten muuttuva ilmasto vaikuttaa kunnassa toimiviin maa- ja metsätalousalan yrityksiin. Tarvitaan suunnitelmallista toimintaa, johon on tarjolla myös tukea. Ilmastonmuutoksen sopeutumista edistäville hankkeille on saatavilla monipuolisesti rahoitusta useasta rahoituslähteestä; Juvan kunta voisi hakea hankerahoitusta esimerkiksi keväällä aukeavasta EAKR TL2 -hausta."
KHALL 16.12.2024 § 236
Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi, puh. 0400 136 202
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus antaa valtuustoaloitteen teknisten palveluiden valmisteltavaksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Juvan kunnassa on hyväksytty ilmasto-ohjelma vuonna 2021. Kunta on tehnyt toimenpiteitä ohjelman mukaisesti. Tekniset palvelut ovat koordinoineet ilmastotyötä, joten luontevaa on, että valtuustoloite annetaan teknisten palveluiden valmisteltavaksi.
TEKLTK 21.05.2025 § 36
43/00.01.01.01/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Vesa Kankkunen, vesa.kankkunen@juva.fi, puh. 0400 136 209
Päätösesitys Tekninen johtaja Vesa Kankkunen:
Tekninen lautakunta päättää, että valmisteluvastuu ilmastonmuutoksen sopeutumisen hankkeesta siirretään ympäristölautakunnalle.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Kunnan ilmastotyön koordinoinnista on vastannut ympäristölautakunta, joka on käsitellyt ilmasto-ohjelmaa kokouksessaan 31.3.2021 § 3. Ilmaston muutoksen sopeuttamisen hanke on luonnollinen jatkumo ilmasto-ohjelmalle.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |