Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juvan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 158


1 Kunnan edustajat eri yhteisöissä 2025 - 2027

 

 

Kunnan edustajat eri yhteisöissä toimikaudella 2025 - 2027

 

HALL 16.06.2025 § 158  

95/00.00.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

 Kunnanhallitus päättää valita edustajansa toimikaudelle 2025 - 2027 eri yhteisöihin ja päättää samalla, että estetilanteissa kunnanhallituksen valitseman edustajan sijaan kunnanjohtaja tai hänen nimeämänsä henkilö toimii varaedustajana.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on mm. valvoa kunnan etua ja, jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

 

 Hallintosäännön 13 § mukaan kunnanhallitus:
- Nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet, ja
- nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin ja vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista.

 

 Kunnan edustajien tehtävä on toimia kuntayhtymien, kunnallisten liikelaitosta, tytäryhteisöjen ja osakkuusyhteisöjen hallintoelimissä siten, että valtuuston ko. yhteisöille asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan.

 

 Hallintosäännön 15 § mukaan kunnanhallituksen on kunnan etua val­voessaan määrätä tarvittaessa edustaja käyttämään kunnan puhevaltaa, edustamaan kuntaa yhteisöissä sekä tekemään oikeustoimia.