Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juvan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 163


 

 

Valtuustoaloitteet 9.6.2025: Aloite digitaalisen kuntalaispaneelin perustamisesta

 

VALT 09.06.2025 § 59 

äätösesitys   :

  

Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Selostus Valtuutettu Maria Kivelä esitti Juvan Vihreiden, Juvan Sosiali­demokraattien ja Juvan Kristillisdemokraattien yhteisen valtuusto­aloitteen Digitaalisen kuntalaispaneelin perustamisesta.

 

 Valtuustoaloitteessa todetaan seuraavaa:

 

 Me allekirjoittaneet esitämme, että Juvalla lisättäisiin kuntalaisten osallisltumista digitaalisen kuntalaispaneelin avulla Pietarsaaren mallin mukaisesti. Kyseessä on vapaamuotoinen paneeli, jossa kuntalaisten näkemyksiä kartoitetaan lyhyin säännöllisin kyselyin.

 

 Pietarsaaren Jeppis Gallup -paneelissa on ideana, että kuka tahansa kunnan asukas voi rekisteröityä paneelin jäseneksi. Jäsenet saavat sähköpostitse joka toinen viikko Webropol-alustalla toteutetun kyselyn, jossa on tietoa jostakin ajankohtaisesta aiheesta ja muutama siihen liittyvä monivalintakysymys. Kysely toimii tiedotuskanavana, ja siihen vastaamiseen menee vain pari minuuttia. Kysymykset laatii viranhaltija, joka myös tekee vastauksista koosteen kunnan verkko­sivuille ja ilmoittaa aina jatkotoimista. Kyselyn tulokset nostetaan uutiseksi sivuston ajankohtaisiin asioihin.

 

 Näin Pietarsaaren kunta pystyy viestimään päätösten lisäksi meneil­lään olevista hankkeista ja saa tietoa kuntalaisten toiveista niitä koskien. Pietarsaaressa on vajaa 20 000 asukasta, ja vastauksia kyselyihin saadaan keskimääräin 500. Kustannuksia ei juuri tule, ja kun kysymysten laadinta on jaettu eri viranhaltijoille, työ ei kuormita liikaa ketään yksittäistä työntekijää. Kyselyt eivät sido päätöksen­tekoa, mutta ne toimivat tiedonvälitys- ja osallistumiskanavana. Olennaista on säännöllisyys, ennakoitavuus ja vastaamisen helppous.

 

 Ehdotamme, että Juvalla otettaisiin käyttöön vastaava digitaalinen kuntalaispaneeli kyselyineen, mutta kevennetysti. Paneeliin voitaisiin erikseen kutsua juvalaisten lisäksi kesäasukkaita ja muiden sidosryh­mien edustajia. Paneelisteille lähetettäisiin lyhyt kysely (huomatta­vasti lyhyempi kuin Pietarsaaressa) kuukauden välein viikon vastaus­ajalla.

 

 Viranhaltijat laatisivat vuorollaan kysymykset ajankohtaisista aiheista, ja tarvittaessa kyselyn muotoilussa auttaisi viestintä- ja markkinointikoordinaattori. Myös kyselyn tulosten raportointi, uutisointi ja jatkotoimista kertominen voitaisiin toteuttaa viranhaltijan ja viestinnän yhteistyönä. Digitaalisen paneelin perustamisessa voitaisiin ehkä hyödyntää myös Joutuin, juutuin ja juurruin Juvalle
-hankkeen osaamista. Paneelilla voitaisiin korvata Ehdota ideaa
-sivusto, joka ei tällä hetkellä toimi osallistamiskanavana.

 

 Lisätietoja antaa Pietarsaaren kehityspäällikkö Johan Lithén, johan.lithen@jakobstad.fi, puh. 044 785 1653.

 

 Lisätietoja myös:

 https://pietarsaari.fi/hallinto-ja-paatoksenteko/hallinto/jeppis-gallup ja

https://pietarsaari.fi/hallinto-ja-paatoksenteko/hallinto/jeppis-gallup/viikon-kysymys

 

 

HALL 16.06.2025 § 163  

6/00.01.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

 Kunnanhallitus päättää antaa valtuustoaloitteen hallinto-osaston valmisteltavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.