Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juvan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 152


 

 

Kunnanhallituksen varsinaisten kokousten ajan ja paikan määrääminen sekä kokouskutsun toimittaminen

 

HALL 16.06.2025 § 152  

93/00.02.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

 Kunnanhallitus määrää varsinaisten kokousten ajasta ja paikasta sekä kokouskutsun toimittamisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että kokoukset pidetään pääsääntöisesti maanantaisin klo 17. Muuten kokoukset pidetään selostusosan mukaisella tavalla.

 

Selostus Hallintosäännön 116 § mukaan toimielin pitää kokouksensa päättä­mänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheen­johtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Hallintosäännön 117 § mukaan kokouskutsu lähetetään toimielimen päättämällä tavalla jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai
-velvollisuus. Toimielinten esityslistat on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta.