Dynasty tietopalvelu
Juvan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.12.2025/Pykälä 293


Kokousasian teksti

 

 

Valtuustoaloite 15.12.2025: Pattoin Nikulaisten haudan hoito

 

VALT 15.12.2025 § 94 

Päätösesitys  :

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Selostus Varavaltuutettu Nina Räsämäki esitti yhteensä 25 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen Pattoin Nikulaisten haudan hoitopalvelusta.

 

 Aloitteessa todetaan seuraavaa:

 

Viimeinen Nikulaisista, Anna Regina, kuoli marraskuussa 2003 ja siitä lähtien hauta näyttää olleen ilman ylläpitoa. Samaan hautaan on haudattu Anna Reginan viisi sisarusta ja heidän vanhempansa Ville ja Alma.

 

 Anna Reginan kuoltua sukuhaaransa viimeisenä; peri valtio Pattoin tilan huomattavine maa-alueineen (70 ha). Juvan kunta anoi ja sai tilakokonaisuuden itselleen vuonna 2004. Mittavien kunnostustöiden jälkeen tila on nyt museona ja osana siellä kerrottavaa Pattoin tarinaa kuullaan myös hoitamattomassa haudassa lepäävien vainajien elä­mänkohtaloista. Kesäisin Nikulaisten hauta on yksi Juvan seurakun­nan hautuumaakierroksen kohteista – ovathan he juvalaisia merkki­henkilöitä. Olisi huomaavainen ele Juvan kunnalta ottaa kantaakseen myös heidän viimeisen leposijansa ylläpito.

 

 

HALL 22.12.2025 § 293  

6/00.01.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

Kunnanhallitus toteaa, että Pattoin hoitokunta ottaa asian hoidettavakseen.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Selostus Pattoin hoitokunta on lupautunut ottamaan vastattavakseen Nikulaisten sukuhaudan kunnossapidon. Hoitokunta tekee sopi­muksen seurakunnan kanssa haudan hoidosta.