Kunnanhallitus
Esityslista 02.02.2026/Asianro 7
Pro Juva -palkinto
HALL 02.02.2026
18/00.02.01/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi; puh. 0400 136 202
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus päättää perustaa Pro Juva -palkinnon. Se on tunnustus, joka annetaan henkilölle, yhdistykselle tai muulle toimijalle, joka on toiminut ansiokkaasti Juvan hyväksi.
Palkinto voidaan myöntää:
- Juvan kehittämisestä tai elinvoiman vahvistamisesta,
- Juvan maineen ja tunnettuuden edistämisestä,
- pitkäaikaisesta vapaaehtoistyöstä tai talkootoiminnasta,
- kulttuurin, urheilun, nuorisotyön tai elinkeinoelämän edistämisestä tai
- esimerkillisestä toiminnasta, joka hyödyttää juvalaisia ja Juvaa.
Tunnustuksen myöntämisestä päättää Juvan kunnanhallitus. Se jaetaan Juvan Kulttuurigaalassa.
Päätös
Selostus Juvan kunta valitsee vuosittain yleisön ehdotuksesta Vuoden Juvalaisen. Äänestys toteutetaan yhteistyössä Juvan Kulttuuri ry:n ja Juvan Lehden kanssa. Palkinto luovutetaan vuosittain Kultuurigaalassa.
Kunta voi myöntää elämäntyöpalkinnon, joka nimensä mukaisesti annetaan omalla alallaan ja toiminnallaan ansioituneelle henkilölle. Palkinto on myönnetty kerran ja se annettiin Antti Kilkille.
Edellä mainittujen tunnustusten lisäksi on tullut toivetta palkinnosta, joka voitaisiin antaan henkilölle, yhdistykselle tai muulle toimijalle, joka on toiminut ansiokkaasti Juvan hyväksi.