RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan tavoitteiden toteutuminen 1.1.-30.4.2023
KHALL 05.06.2023 § 110
132/02.02.00/2022
Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus merkitsee tavoitteiden toteutumisen tiedokseen ja antaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarvion toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle talousarviovuoden aikana. Kunnanhallitukselle annetaan raportti toiminnasta ja taloudesta kolmannesvuosittain, ensimmäinen huhtikuun lopun mukaisena, toinen elokuun lopun mukaisena. Kolmas raportti talouden ja toiminnan toteutumisesta on tilinpäätös.
Talouden osalta esitetään
- toimialan kulujen ja tuottojen toteutuma yhteensä
- talousarviossa määriteltyjen sitovien tasojen toteutuma
Toiminnan osalta esitetään
- talousarviossa asetettujen sitovien tavoitteiden toteutumatilanne
- olennaisesti toimintaa kuvaavat tunnusluvut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |