RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 104
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloitteet vuonna 2022 ja 2023
KHALL 05.06.2023 § 104
78/00.01.01.01/2021
Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261
Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi liitteen mukaisen luettelon vuosien 2022 ja 2023 kuntalaisaloitteista. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa kuntalaisaloitteet loppuun käsitellyiksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Selostus Kunnan hallintosäännön 110 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja val-tuutetuilla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Hallintosäännön 138 §:n mukaan kun-nan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Kunnanhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitet-tävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallituk-selle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Vastaavasti kuntalaisaloitteista on esitettävä luettelo kesäkuun loppuun mennessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |