RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 arviointikertomus
TARLTK 21.04.2023 § 14
Valmistelija Hallintosihteeri Heini Meinander, heini.meinander@juva.fi, 0400 135 003
Päätösesitys Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta linjaa vuoden 2022 arviointikertomuksen laatimisen periaatteita ja aloittaa sen laatimisen.
Päätös Tarkastuslautakunta kävi läpi jäsenten vastuualueet arviointikertomusta varten. Puheenjohtaja Markku Karila kartoitti asioita, joihin voisi kiinnittää huomiota arviointikertomuksen laadinnassa.
Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Esa Teittinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.
Selostus Kuntalain12 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm.
- valmistella valtuuston päätettävän hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat
- arvioida, onko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja
- arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunnan on annettava valtuustolle arviointikertomus tarkastamaltaan tilivuodelta.
Tarkastuslautakunta kokoontui vuoden 2022 aikana 7 kertaa. Lautakunta on kuullut katsaukset liikuntatoimesta ja vesihuollosta. Kunnanjohtaja kertoi kahdessa kokouksessa kunnan ajankohtaisista asioista. Sulkavan tarkastuslautakunta järjesti 10.10.2022 yhteis- ja koulutustapaamisen, johon Juvan tarkastuslautakunta osallistui.
Sovitut vastuualueet lautakunnan jäsenten kesken ovat:
Markku Karila tekniset palvelut, ympäristöpalvelut
Esa Teittinen henkilöstö
Tuula Kääriäinen talous
Mirja Veentaus sivistyspalvelut
Paavo Ahonen elinkeinopalvelut, matkailu
Investoinnit ja perusturva lautakunta yhteisesti
TARLTK 17.05.2023 § 18
48/02.02.02/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Heini Meinander, heini.meinander@juva.fi, 0400 135 003
Päätösesitys Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta käsittelee vuoden 2022 arviointikertomusta ja päättää saattaa sen valmiiksi 29.5.2023 pidettävässä kokouksessa.
Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
Selostus Jatketaan arviointikertomuksen käsittelyä lautakunnan jäsenten vastuualueiden arviointien pohjalta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |