RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilintarkastuskertomus vuodelta 2022
TARLTK 29.05.2023 § 25
16/02.06.01.03/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Heini Meinander, heini.meinander@juva.fi, puh. 0400 135 003
Päätösesitys Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta merkitsee vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen tietoonsa ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Tilintarkastaja Jarmo Raati esitteli tilintarkastajan loppuraportin, jonka tarkastuslautakunta merkitsi tietoonsa saatetuksi.
Tarkastuslautakunta merkitsi tilintarkastuskertomuksen tietoonsa saatetuksi ja päätti saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Merkittiin, että kokoukseen kutsuttuina olleet kunnanvaltuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen poistuivat tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 13.40.
Selostus Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvolliselle) myöntää vastuuvapaus.
Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä, eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voi kohdistaa valtuustoon.
Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys skeä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.
Tilintarkastajan on annettava tilintarkastuskertomus viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Tilintarkastajan on tarkastettava:
- onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;
- antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;
- ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;
- onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.
Tilikauden 2022 tilintarkastuksen on suorittanut JHT, KHT Jarmo Raati ja HA Päivi Varis.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |