RSS-linkki
Kokousasiat:https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suunnittelijan valinta/Viitakosken voimalaitospadon vaellusesteen poistaminen
TEKLTK 24.05.2023 § 23
32/02.07.00/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Vesa Kankkunen, vesa.kankkunen@juva.fi, puh. 0400 136 209
Päätösesitys Tekninen johtaja Vesa Kankkunen
Tekninen lautakunta päättää valita Viitakosken voimalaitospadon vaellusesteen poistamisen yleisuunnitelman laatijaksi Maveplan Oy:n, hinta 16.400 euroa (0 %).
Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Merkittiin, että Jukka Kaartinen ilmoitti esteellisyytensä, eikä osallistunut tämän asian käsittelyyn eikä päätöksen tekoon. Samoin merkittiin, että pöytäkirjantarkastajana tämän pykälän osalta toimii Jouni Purhonen.
Selostus Juvan kunta on hakenut hankerahaa yleissuunnittelua varten Viitakosken voimalaitospadon vaellusesteen poistamiseksi. Hankkeen kokonaiskustannukseksi on arvioitu noin 20.000 euroa. Suunnitelmassa tulee kuvata, miten Viitakoskessa olevan voimalaitospadon ja sen yläpuolella sijaitsevan Voilammen neulapadon aiheuttama esteellisyys vesieliöille voitaisiin poistaa. Yleissuunnitelmassa kuvataan mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot vesieliöiden vaelluksen mahdollistamiseksi.
Omistajalla on tahtotila säilyttää voimalaitospadon osalta säännöstelymahdollisuus ja pysyttää padon yläpuolisen patoaltaan vedenpinnan korkeudet nykyisellään. Näin ollen padon esteellisyyden poistaminen tulisi pyrkiä yhteensovittamaan edellä mainittujen tavoitteiden kanssa.
Yleissuunnittelun kilpailutus oli nähtävillä Cloudiassa 20.3.-21.4.2023 ja tarjoukset oli jätettävä klo 12 mennessä. Määräaikaan mennessä saatiin viisi tarjousta ja tarjouksen suunnittelusta jättivät:
- Ecoriver Oy
- Maveplan Oy
- Ramboll Finland Oy
- Sitowise Oy
- Watec
Valintaperusteena on halvin hinta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |