Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juvan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 34


 

 

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukainen kehityskeskustelu 2024

 

KHALL 20.02.2024 § 34  

29/01.01.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Antti Kinnunen, antti.kinnunen@juva.fi, puh. 0400 121 261

 

Päätösesitys Kunnanhallituksen puheenjohtaja:

 Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen kehityskeskustelusta laaditun muistion ja käy keskustelun aiheesta.

 

Päätös Hallintojohtaja Antti Kinnunen poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa. Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän asian aikana kunnanjohtaja Mervi Simoska.

Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Selostus Juvan kunnan ja kunnanjohtajan välisessä johtajasopimuksessa kohdassa 1.2. Tulosten arviointi ja arvioinnin ajankohta todetaan, että kehityskeskustelu käydään vuosittain helmikuun loppuun mennessä kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa. Tänä vuonna kehityskes­kustelu käytiin 24.1.2024. Vuosittaisessa kehityskes­kustelussa tarken­netaan tavoitteita kullekin toimintakaudelle.

 

 Palautearviointi on luonteeltaan rakentavaa ja luottamuksellista. Käytäntönä on ollut, että keskustelusta laaditaan muistio, joka toimi­tetaan kunnanhallitukselle tiedoksi. Nyt sovittiin myös, että asiaa käsitellään 20.2.2024 olevassa kunnanhallituksessa, muistio liitetään oheismateriaaliksi.