Dynasty tietopalvelu
Juvan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://juva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 12


Kokousasian teksti

 

 

Kiinteistöjen Kivisuo (178-411-1-28) ja Mutala (178-411-1-30) hinnoittelu

 

HALL 30.03.2026 § 54 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi, puh. 0400 136 202

 

Päätösesitys Kunnanjohtaja Mervi Simoska:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se vahvistaa kiinteistön Kivisuo myyntihinnaksi 60.000 euroa ja kiinteistön Mutala myyntihinnaksi 62.114 euroa.

 

Päätös Ritva Hänninen ja Antti Kinnunen ilmoittivat olevansa Kiinteistö Oy Juvan Tenhusentie 3 hallituksen jäseninä esteellisiä asiassa (yhteisöjääviys, hallintolaki 28.1 § 5. kohta), ja poistuivat kokouksesta keskustelun ja päätöksenteon ajaksi.

 

Merkittiin, että puheenjohtajana asian kohdalla toimi Frans Jaatinen ja sihteerinä Mervi Simoska.

 

Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Selostus  Kunnanhallitus on 16.2.2026 § 24 hyväksynyt tontinvaraussopi-muksen kiinteistöistä Kivisuo ja Mutala Northerrn Europe Energy Group SA:n kanssa. Kiinteistöt rajautuvat Kiinteistö Oy Juvan Tenhusentie 3:n omistamaan vanhan kirjatehtaan kiinteistöön. Varaussopimuksen mukaan Northern Europe Energy Groupilla on oikeus ostaa tai vuokrata kiinteistöt.

 

 Hallintosäännön 15 § 21. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden hankkimisesta, myymisestä ja muusta luovut-tamisesta kunnanvaltuuston hyväksymissä rajoissa. Valtuuston on syytä vahvistaa määritellyt myyntihinnat sopimuksen toteuttamista varten.

 

 Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaan (SEUT107-109 artiklat) julkisen sektorin ja yritysten välisissä kaupoissa kielletyksi valtiontueksi katsotaan toimenpiteet, joissa kaikki seuraavat neljä kriteeriä täyttyvät:

 

-         Julkisia varoja kanavoidaan yrityksiin/taloudelliseen toimintaan

-         Taloudellinen etu on valikoiva

-         Toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua

-         Toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

 

Vahvistettavat kauppahinnat ylittävät kunnan kirjanpidon tasearvot ja ovat paikalliseen maan hintatasoon suhteutettuna markkinahintoja. Tasearvo perustuu maan hankintahintaan. Kuntalain esitöiden (HE 268/2014 vp, 233/II) mukaan myös julkisen viranomaisen maksamia kustannuksia voidaan käyttää markkina-arvon osoittimena. Tätä han-kintakustannusta voidaan pitää vähimmäisarvona.

 

Näillä perusteilla mahdollinen kauppa tai vuokrasopimus ei sisällä EU:n määrittelemää valtiontukea.

 

 

VALT 13.04.2026 § 12  

64/10.00.02.02/2026  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Simoska, mervi.simoska@juva.fi, puh. 0400 136 202

 

Päätösesitys Kunnanhallitus:

Kunnanvaltuusto vahvistaa kiinteistön Kivisuo myyntihinnaksi 60.000 euroa ja kiinteistön Mutala myyntihinnaksi 62.114 euroa.

 

Päätös 

Ritva Hänninen ja Antti Kinnunen ilmoittivat olevansa Kiinteistö Oy Juvan Tenhusentie 3:n hallituksen jäseninä esteellisiä asiassa (yhteisöjääviys, hallintolaki 28.1.§ 5. kohta), ja poistuivat kokouksesta keskustelun ja päätöksenteon ajaksi.

 

Merkittiin, että pöytäkirjanpitäjänä asian kohdalla toimi kunnanjohtaja Mervi Simoska.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.